Minkälaista on kipujen kanssa eläminen, kyseli eräs tuttavani. Eihän sinusta päällepäin näy, että sinulla on kovia kipuja, hän jatkoi. Ei näy - ei. Kivut ovat minussa olemassa ja niitä ei pääse pakoon, vaikka kuinka haluaisi. Kivut vaivaavat yöllä ja päivällä - ja aina kun ilmat vaihtuvat. Onhan noita kroonisia diagnooseja tällä hetkellä 7 kappaletta.

Kun yksi sairaus saadaan hoitokuntoon, niin seuraava tulee - ja eikun lisää pillereitä. Aika ajoin iskee kova masennus ja silloin laitan kädet ristiin ja rukoilen Jumalalta voimia kestää kaikki kivut sekä myös muut henkisesti koettelevat asiat. Se auttaa - aina joskus. Kaikkea Jumala ei tee niinkuin me haluamme, vaan Hän tekee asiat niinkuin Hän on ne ajatellut tehtäväksi ja omalla ajallaan.

Oltiin pitkänä perjantaina kuoron kanssa kirkossa laulamassa pari laulua. Ihmisiä oli vain 10, eli vähemmän kuin kuorolaisia. Mikä ihmisiä vaivaa, kun eivät käy kirkossa? Onko nämä kaikenlaiset lahkot niin vetäviä, että ne vetää ihmisiä puoleensa stand-up tyyppisillä saarnoillaan. Olen muutaman puheen katsonut TV7:stä ja kyllä se oli touhua. Puhuja heiluu ja hyppii ja kertoo vitsejä, niin että saa ihmiset nauramaan ja välillä nauraa itsekin omille jutuilleen. Voi hyvänen aika sentään! Se on niitä lopunajan merkkejä, joista Raamatussa kerrotaan. Kaikki ennustukset lopunajasta ovat jo näkyvillä ja Jeesuksen toinen tuleminen on lähempänä kuin uskommekaan. Kääntykää hyvät ihmiset oikeaan suuntaan - älkää seuratko fariseuksia.

Oho, taisin poiketa otsikon aiheesta, mutta eipä sen niin väliä.

Herran siunausta
- Lapinmuori

Psalmi 88:2-3

Herra, Jumalani, pelastajani.
päivällä minä huudan sinua avuksi.
yölläkin käännyn sinun puoleesi

Nouskoon rukoukseni sinun kasvojesi eteen,
kallista korvasi minun huutoni puoleen!