Se on sitten vuosikin vaihtunut viimeisen kirjoituksen jälkeen - niin se aika vain rientää.

Isä jouduttiin laittamaan hoitokotiin viime vuoden marraskuun alussa, olihan se aika kova paikka. Meistä lapsista nuorin oli omaishoitaja ja hänessä alkoi väsymys kuulua äänessä aina kun soitteli pohjoiseen. Isä sai paikan hieman alle kuukaudessa, vaikka ensin sanottiin, että ei onnistu ennen kuin vuoden 2020 alussa.

Nyt kun ollaan oltu karanteenin omaisessa tilassa kaksi kuukautta, niin pää alkaa pikkuhiljaa lyödä tenää - kuoroharjoitukset on lopetettu, joten ei pääse laulamaan ja kaupassakaan en käy, vaan tilaan ruoat verkkokaupasta kotiin tuotuna. Sanoinkin miehelleni, että kun vihdoin pääsen kauppaan, niin olen siellä kaksi tuntia ja vain katselen ihmisiä. Ja tietysti pienokaisia on kova ikävä - ollaanhan me videopuheluilla soiteltu aina silloin tällöin.

Käsitöitä olen tehnyt jonkin verran lähinnä villatakkeja ja puseroita pienokaisille. Ne ovat myytävä tällä hetkellä fb-sivulla, laitan ne myös nettisivuille, kunhan saa niin paljon itsestäni irti. Välillä tuntuu, että toimettomuus iskee, eikä jaksaisi oikein tehdä vähäisiäkään kotitöitä.

Yritän kuitenkin kovasti varjella itseäni tartunnalta kun käyn kerran kuukaudessa laboratorissa verikokeissa, luotan siihen, että Jumala varjelee - tapahtukoon Hänen tahtonsa, ei minun. Aamen.

 

Isä meidän - TAULU (pysty) - JR Jalot - Palvelua asiakaslähtöisesti

 

Siunausta ja varjelusta elämääsi

- Lapinmuori