Pitkästä aikaa on voimia kirjoitella tännekin. Äitin kuolemasta alkaa kovin suru helpottaa, mutta isän ja veljen tilanne huolettaa kovastikin.

Veli on isän omaishoitaja ja on aika väsynyt. Minä olin lokakuussa kotipaikkakunnalla parisen viikkoa, niin että veli pääsi käymään mökillä ja vähän lepäämään. Omaishoitajalla on kolme päivää vapaata kuukaudessa ja kun minä olen täällä tuhannen kilometrin päässä, niin eipä täältä aina vain lähdetä - eikä ole rahaakaan jatkuvasti maksaa. Laitoshoito ei tule isälle edes veljen vapaapäiväksiksi kysymykseen - näin olemme veljien kanssa sopineet. Toinen veli asuu isästä ja omaishoitaja veljestä 300:n kilometrin päässä, mutta hänellä on sellainen työ, ettei sieltä niin vain aina lähdetä muutamaksi päiväksi. 

Oman perheen keskuudessa on ollut suuria muutoksia - ainakin minulle. Nuorin poikani on muuttanut Oulusta Seinäjoelle töiden vuoksi vuodeksi. Sekin oli ja on vieläkin kovasti mielen päällä. Huolettaa vanhimman pienokaisen tilanne, kun hän joutuu vaihtamaan esikoulua kesken lukuvuoden ja sitten aloittamaan koulun Seinäjoella ja senjälkeen siirtymään toiseen kouluun. Pientä poikaa huolettaa itseäänkin kovasti, että kiusaakohan ne häntä. Poika on aika arka ja ottaa kaikki sanomiset ja moitteet kovasti itseensä. 

Omat raha-asiat ovat erittäin vähissä. Autoon pitää vaihtaa iskunvaimentimet ja niihinkin menee ties kuinka paljon rahaa. Onneksi saan aina kuukauden alussa eläkkeen, niin sitten on rahaa maksaa ja korjauttaa auto. Eihän sillä nyt voi mihinkään ajaa ja minä kun en jaksa kävellä edes linja-auto pysäkille, että pääsis kauppaan. Luoja auttakoon ja armahtakoon minua ja meitä. 

Raamatussahan sanotaan, että katsokaa lintuja, eivät ne murehdi eivätkä huolehdi ruuasta, mutta joka päivä linnut saavat ruuan. Kunpa ihminenkin oppisi tämän taidon ja luottaisi Herraan ja oppisi kääntymään Hänen puoleensa. Olen rukoillut paljon ja usein, että Herra auttaisi minua näissä murheissani. 

Nyt en enää jaksa kirjoittaa enempää. Nähdään taas.