On se vain niin ihmeellistä tämä ajan kulu. Ei vain tahdo perässä pysyä. Huomasin, että enpä ole kirjoitellut pitkään aikaan mitään.

Isäni kuoli toukokuun lopussa ja on muitakin murheita ja surua perheessä. Kesä on mennyt hieman niinkuin ohi - jäänyt elämättä. Onneksi Jumala kuitenkin tietää kaikki minun tekoni ja tekemättä jättämiseni.

Oma terveys huononee kaiken aikaa pikkuhiljalleen. Jalat eivät tahdo enää kävellä muuten kuin kepin kanssa. Kipuja on paljon ja voimakkaita sekä päivällä että yöllä. Särkylääkkeitä menee toisinaan yli annostuksena. Lääkäri sanoi, että ei saa syödä niin paljon. Kyllähän minä sen tiedän, mutta kun lääkäri ei tiedä kipujen voimakkuutta.

Kuorolaulua en jätä - on minun ainut henkireikä jossa saan hetken olla normaali ihminen, pienen hetken ilman kipuja ja ilman asioiden miettimistä ja suremista.

Raamatussa sanotaan, että jätä kaikki huolet ja murheet Jumalan käsiin - niin olen tehnytkin. Välillä tuntuu ettei Jumala kuule mitä minä puhun Hänelle rukouksessa. En voi muuta tehdä kuin turvata Jumalaan Hänen poikansa Jeesuksen Kristuksen nimessä. Hän on ainut apumme, ainut toivomme. Vaikka ihmiset eivät ymmärtäisi minun kipujani niin Taivaallinen Isä ymmärtää. Tähän toivoon ja uskoon minä luotan.

Saarnaajan kirjassa kuvataan ajan kulua seuraavasti (3:1-11):

Kaikella on määräaika, ja aikansa on joka asialla taivaan alla. Aika on syntyä ja aika kuolla. Aika on istuttaa ja aika repiä istutus. Aika on purkaa ja aika rakentaa. Aika on itkeä ja aika nauraa. Aika on valittaa ja aika hypellä. Aika on syleillä ja aika olla syleilemättä. Aika on olla vaiti ja aika puhua. Aika on rakastaa ja aika vihata. Aika on sodalla ja aika rauhalla.

Kaiken hän on tehnyt kauniisti aikanansa, myös iankaikkisuuden hän on pannut heidän sydämeensä; mutta niin on, ettei ihminen käsitä tekoja, jotka Jumala on tehnyt, ei alkua eikä loppua.

 

 

Siunattu viikonloppua